Nuorten kanava 31.7.2021

Sermon  •  Submitted
0 ratings
· 15 views

Opetus Lähetyshiippakunnan kesäjuhlien nuorten kanavassa 31.7.2021. Opetuksessa tutustutaan Raamatun nuoriin ja heidän kantamiinsa vastuisiin ja siihen, miten he voivat toimia meille esimerkkinä.

Notes
Transcript

Raamatun nuoriso

15:00 Alkusäätö ja laulu

Katsellaan, että porukka pääse paikalle ja löytää omat paikkansa. Pientä jutustelua ja heitetään ilmoille kysymys, mikä olisi sopiva laulu teemaan “Raamatun nuoret/nuoriso”. Pieni päänaukominen on aina myös ihan tervetullutta.
Kun tilanne rauhoittuu ja hevoset on paikallaan, aloitetaan laululla, joka valittiin. Tai jos ei haluta laulaa, pelataan vaikka hymynheittoa.

15:10 Rukous ja jäänmurtaja

Laulun jälkeen siirrytään alkurukoukseen:
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen,
Herra me kiitämme, että olet pitänyt meistä huolta ja että meillä on mahdollisuus olla kesäjuhlilla. Tule siunaamaan tämä nuorten kanava ja yhteinen oppimishetki Raamatun äärellä. Herra auta meitä näkemään, millaisia uskon esikuvia olet meille antanut Sanasi kautta. Kiitos siitä, että olet kutsunut ja yhä edelleen kutsut nuoria ihmeelliseen ja pyhään lähetystyöhösi. Auta meitä Herra näkemään oma paikkamme, jossa voisimme olla sinun kirkkoasi rakentamassa ja joka voisi olla myös meille rakennukseksi. Kiitos, että saamme pyytää tätä kaikkea Poikasi valmistaman ja meille lahjoittaman pelastuksen tähden –– hänen nimessään ja hänen kauttaan, Amen.
Rukouksen jälkeen opetuksen ja keskustelun avaavaa jäänmurtajaa...
Esim. jotakin tällaista… Tarkoitus on seuraavaksi oppia jotakin Raamatun nuorilta ja katsoa miten he voivat toimia meille esikuvina. Yritetään pitää kuitenkin jäitä hatussa, tämän opetuksen ja kanavan tarkoitus ei ole “voimaannuttaa” teitä niin, että tästä lähtisi liikkeelle jokin nuorten vallankumous tai kapina tmv… Tai siis jotakin tällaista.

15:15 Raamatun nuorten esittely

Meidän on aluksi hyvä tarkastella ihan perus perus juttuja, ennen kuin mennään syvemmälle aiheeseen. Nämä voi tuntua jopa itsestäänselvyyksiltä, mutta nopea pintaraapaisu tiettyihin teemoihin.
Ikä Raamatussa
Kun Raamatussa puhutaan iästä ja ihmisestä, voidaan huomata, että ihmisen ikä jaetaan suurinpiirtein neljään osaan: lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen “kun on kyllin ikää” ja lopuksi kypsyyteen ja vanhuuteen. Tarkasta iästä ei vaiheiden välillä puhuta. Esimerkiksi Raamatussa ei sanota, että nuoresta tulisi aikuinen juuri kun täyttää 18 vuotta.
Kuulostaa varmasti ihan peruskauralta nämä, näinhän moni meistäkin yleisesti jakaisi ihmisen iän. No tällä jaottelulla on kuitenkin merkitystä. Ja näkisin ainakin kaksi merkityksellistä asiaa, jotka voidaan nostaa esille.
A) Ihminen elää erilaisia vaiheita elämässään ja myös Raamatussa tämä tunnistetaan. Jossakin vaiheessa lapsesta tulee nuori. Ehkä tekin voitte projisoida omaa elämäänne ja tarkastella, miten olette siirtyneet lapsuudesta nuoruuteen. Ja nyt se merkityksellinen asia. Jossakin vaiheessa nuoruudesta siirrytään myös sinne aikuisuuteen. Meidän aikamme yksi ongelmahan on se, että se nuoruuden ja aikuisuuden ero jää häilyväksi –– ja pian meillä paljon kolmekymppisiä ja sitä vanhempia lapsia ja nuoria täällä yhteiskunnassa. Eli iän ja vastuun lisääntyessä myös Jumala rohkaisee kasvamaan aikuiseksi. Yksi ihan käytännön esimerkki on tämä: “Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi”. Ge 2:24. Vastuu omasta ja toisen ihmisen elämästä, niin myös vaimolla.
B) Eli Jumala rohkaisee kasvamaan ihmisenä. Toinen merkityksellinen asia on siinä, että vaikka nuoruus onkin ohimenevää, niin siitä kuitenkin puhutaan Raamatussa jonkin verran, eli se ei ole merkityksetön asia ja elämänvaihe. Jumala antaa sille paljon arvoa. Sillä on merkitystä, että sinä olet nuori, eikä se ole yhtään merkityksettömämpää kuin aikuisuus. Tämän me saamme huomata pian, kun käymme tarkastelemaan Raamatun nuorisoa.
Raamatun nuorison miljöö
Ja vielä ennen kuin tarkemmin nuorisoa tutkitaan, niin täytyy vähän nähdä sitä ympäristöä ja miljöötä, missä on eletty VT:n ja UT:n aikaan. Nyt siis täytyy karsia aika paljon sitä kaikkea pois, mikä meille on arkipäivää. Mitään puhelimia tai tekniikkaa ei ole plärättävänä koko ajan. Jonnekin halutessaan, ei voi vain hypätä polkupyörän tai skuutin selkään. Kovinkaan monella nuorella on tuskin ollut omaa huonetta, jonne vaan vetäytyä. Kotitöissä on ollut paljon enemmän hommaa, kun vaikka sähköä ei ole ollut ja vesi ei ole tullut suoraan kraanasta. Ruokakin on varmaan valmistettu ihan sieltä, jos sen sanoisi englanniksi, from the scratch. Ja paljon paljon muitakin eroja on ollut tähän aikaan verrattuna.
Tällaisesta ympäristöstä Jumala on siis Raamatun aikana kutsunut monia nuoria tehtäviinsä. Ja heistä muutamiin me saamme nyt tutustua. Ottakaa edelleen huomioon, että näistä henkilöistä puhutaan nuorina, mutta me emme tarkalleen tiedä, minkä ikäisiä he ovat olleet. Varmaan jotakin viidestätoista, jonnekin kahteenkymmeneenviiteen.

Joosua

Mooseksen assistentti. Hänestä puhutaan 2.Mooseksen kirjassa sanalla, joka voi tarkoittaa “nuorta miestä” tai “palvelijaa”. Mooseksen kirjoista voimme lukea, että hän oli jokatapauksessa hyvin läheinen apu Moosekselle. 2.Moos. 33:11. Ex 33:11 .
Ja Herra puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niinkuin mies puhuttelee toista. Sitten Mooses palasi takaisin leiriin; mutta Joosua, Nuunin poika, hänen apumiehensä ja palvelijansa, ei poistunut majasta.
Joosuan ikää ei milloinkaan mainita suoraan. Tuskin hän on ollut teini-ikäinen johtaessaan Israelin sotajoukkoja, mutta voidaan olettaa hänen olleen jossakin kaksissakymmenissä.
Nuoresta iästään huolimatta, Joosualla oli suuria vastuita kannettavanaan.
Lopulta hänestä tuli Mooseksen seuraaja ja siitä kerrotaan tarkemmin Joosuan mukaan nimetyssä VT:n kirjassa, miten Israel pääsi Luvattuun maahan.

Daavid

Perheensä nuorin ja alunperin lammaspaimen. Hän ei ollut edes paikalla, kun Samuel tuli noutamaan Iisain pojista Israelille uutta kuningasta. Niin varmoja ihmiset olivat, ettei se nyt ainakaan Daavid voi olla. Mutta oli sittenkin.
Hänestä tuli siis Israelin kuningas. Oli vielä aika nuori silloin, kokonsakin puolesta. 1 Sam 16:12-13 .
12 Silloin tämä noudatti hänet; ja hän oli verevä, kaunissilmäinen ja sorea nähdä. Ja Herra sanoi: “Nouse ja voitele tämä, sillä hän se on”.13 Niin Samuel otti öljysarven ja voiteli hänet hänen veljiensä keskellä. Ja Herran henki tuli Daavidiin, siitä päivästä ja yhä edelleen.
Hoiti tehtävänsä hyvin, vaikka myös epäonnistui välillä kuninkaana ja miehenä.
Daavidilla oli myös suuria vastuita nuoresta iästään huolimatta.

Jeremia

Juudan kansakunnan profeetta siihen aikaan, kun Jerusalem tuhottiin ja kansaa siirtyi pakkosiirtolaisuuteen.
Kutsutaan itkeväksi profeetaksi, sillä hän pääosin profetoi kansalle Jumalan tuomiota.
Jeremiasta tiedämme varmaksi, että hän oli nuori, sillä hän kutsuu itseään nuoreksi, pojaksi, tai poikaseksi: Jer 1:6-8 .
6 Mutta minä sanoin: “Voi Herra, Herra! Katso, en minä kykene puhumaan, sillä minä olen nuori.”7 Niin Herra sanoi minulle: “Älä sano: ‘Minä olen nuori’, vaan mene, kunne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.8 Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra.”
Jeremian pyynnöistä huolimatta, Jumala antoi hänelle vastuun kannettavaksi, vaikka hän oli vielä nuori.
Ja se olikin aikamoinen risti kannettavaksi nuorelle pojalle. Hänen profetioissaan kyllä usein tulee näkyviin myös toivo Kristuksessa.

Maria

Neitsyt Maria on ehkäpä Raamatun tunnetuin naishenkilö ja ihan tiettävästä syystä. Hän oli Jeesuksen Kristuksen äiti. Lk 1:31-33 .
Niin enkeli sanoi hänelle: “Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä.31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.”
Kun Maria sai tämän viestin, hän oli hyvin nuori. Todennäköisesti hän tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä jo alle 18-vuotiaana. Emme kuitenkaan voi olla näistä asioista varmoja.
Myöhemmin Maria synnytti Jumalan Pojan ja oli tiiviisti Jeesuksen elämässä mukana hänen lapsuutensa ja nuoruutensa aikana. Hänkin sai kantaa suurta vastuuta pojan kasvattamisesta jo nuoresta iästä saakka.
Lopulta hän myös katseli vierestä, kun hänen poikansa ristiinnaulittiin ja tapettiin.

Timoteus

Timoteus oli apostoli Paavalin työkaveri ja läheinen sellainen. Paavali rohkaisi Timoteusta: 1 Tim 4:12.
12 Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.
Timoteus tuli “uskovasta” perheestä, jossa äiti oli juutalainen ja isä kreikkalainen. Ilmeisesti myös hänen mummonsa oli uskovainen, joten Kristukseen uskottiin jo kolmannessa polvessa tässä perheessä.
Timoteus sai osallistua mukaan Paavalin toiselle lähetysmatkalle. Timoteuksesta oli annettu hyvä todistus.
Timoteukselle osoitetuista kirjeistä huomaamme, että Timoteus toimi nuoressa iässä seurakunnan pastorina ja paimenena, ja Paavali tahtoi kaita häntä, ikäänkuin piispa.
Myös Timoteuksella oli suuria vastuita ja seikkailuja jo nuoressa iässä.

15:35 Työskentely ryhmissä

Ryhmäkoosta riippuen jaetaan porukka ryhmiin. Optimaalisia ryhmäkokoja voisi olla 4-7 henkilöä ja ryhmiä pitäisi olla vähintään ainakin viisi. Ryhmiä voi olla enemmänkin. Raamatun henkilöt voi jakaa ryhmille jollakin leikkimielisellä visallakin. Tilanteen mukaan. Jaetaan ensin ryhmät, ja sitten vasta tehtävänanto.
Nyt aloitellaan ryhmätyöskentelyä ja siihen käytetään aikaa 25 minuuttia.
Tarkoitus on tutkia viittä eri Raamatun nuorta, joihin olemme tässä jo äsken vähän tutustuneet.
Te pohditte ryhmässä seuraavia kysymyksiä:
A) Mitä voin oppia tältä henkilöltä?
B) Miten tämä nuori kantoi vastuutaan?
C) Mitä eväitä nuorena kannettu vastuu antoi hänelle mahdollisesti myöhemmin elämässään?
Kättä pidemmäksi annan muutaman raamatunkohdan kullekin henkilölle. Ja lisäksi voitte käyttää apuna internettiä ja etsiä tietoa. Kunhan teette sen vastuullisesti ja katsotte millä sivuilla käytte. Esim. joku “jiiwee piste org” on todella kyseenalainen paikka. Kun taas “luterilainen piste net” on todella suositeltava.
Joosuaa koskevan työskentelyn raamatunkohdat:
2.Moos. 17:8-13
8 Sitten tulivat amalekilaiset ja taistelivat Israelia vastaan Refidimissä.9 Niin Mooses sanoi Joosualle: “Valitse meille miehiä, mene ja taistele huomenna amalekilaisia vastaan. Minä asetun vuoren huipulle, Jumalan sauva kädessäni.”10 Ja Joosua teki, niinkuin Mooses oli hänelle sanonut, ja taisteli amalekilaisia vastaan. Mutta Mooses, Aaron ja Huur nousivat vuoren huipulle.11 Ja niin kauan kuin Mooses piti kätensä ylhäällä, oli Israel voitolla; mutta kun hän antoi kätensä vaipua, olivat amalekilaiset voitolla.12 Mutta kun Mooseksen kädet väsyivät, ottivat he kiven ja asettivat sen hänen allensa, ja hän istui sille, ja Aaron ja Huur kannattivat hänen käsiänsä kumpikin puoleltansa. Näin hänen kätensä kestivät vahvoina auringon laskuun asti.13 Ja Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotaväkensä miekan terällä.
2.Moos. 24:13-18
13 Silloin Mooses ja hänen palvelijansa Joosua lähtivät; ja Mooses nousi Jumalan vuorelle.14 Mutta vanhimmille hän sanoi: “Odottakaa meitä täällä, kunnes palaamme teidän tykönne. Ja katso, Aaron ja Huur ovat teidän kanssanne; jolla on jotakin asiaa, kääntyköön heidän puoleensa.”15 Kun Mooses oli noussut vuorelle, peitti pilvi vuoren.16 Ja Herran kirkkaus laskeutui Siinain vuorelle, ja pilvi peitti sen kuusi päivää; ja seitsemäntenä päivänä hän huusi Moosesta pilven keskeltä.17 Ja Herran kirkkaus vuoren kukkulalla näytti israelilaisten silmissä kuluttavalta tulelta.18 Ja Mooses meni pilven keskelle ja nousi vuorelle. Ja Mooses oli vuorella neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.
4.Moos. 14:5-10
5 Silloin Mooses ja Aaron lankesivat kasvoilleen Israelin kansan koko seurakunnan eteen.6 Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa7 ja puhuivat kaikelle israelilaisten seurakunnalle näin: “Maa, jota kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa.8 Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä.9 Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa, sillä heitä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä peljätkö.”10 Silloin koko seurakunta vaati heitä kivitettäviksi, mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa.
Daavidia koskevan työskentelun raamatunkohdat:
1 Sam 16:17-23
17 Silloin Saul sanoi palvelijoillensa: “Katsokaa minulle mies, joka on taitava soittaja, ja tuokaa hänet minun luokseni”.18 Niin eräs nuorista miehistä vastasi ja sanoi: “Katso, minä olen nähnyt beetlehemiläisellä Iisailla pojan, joka taitaa soittaa ja joka on kelpo mies ja sotilas sekä ymmärtäväinen puheiltaan ja komea mies, ja Herra on hänen kanssaan”.19 Niin Saul lähetti sanansaattajat Iisain luo ja käski sanoa: “Lähetä minun luokseni poikasi Daavid, joka kaitsee lampaita”.20 Ja Iisai otti aasin sekä leipää, viinileilin ja vohlan ja lähetti ne poikansa Daavidin mukana Saulille.21 Ja Daavid tuli Saulin luo ja rupesi palvelemaan häntä; ja hän tuli hänelle hyvin rakkaaksi ja pääsi hänen aseenkantajakseen.22 Ja Saul lähetti sanan Iisaille ja käski sanoa: “Anna Daavidin jäädä minua palvelemaan, sillä hän on saanut armon minun silmieni edessä”.23 Niin usein kuin Jumalan lähettämä henki tuli Sauliin, otti Daavid kanteleen ja soitti sitä; silloin Saulin oli helpompi ja parempi olla, ja paha henki väistyi hänestä.
1 Sam 17
1 Mutta filistealaiset kokosivat joukkonsa sotaan, ja he kokoontuivat lähelle Sookoa, joka on Juudassa. Ja he leiriytyivät Sookon ja Asekan välille, Efes-Dammimiin.2 Saul ja Israelin miehet olivat myös kokoontuneet ja leiriytyneet Tammilaaksoon; ja he asettuivat sotarintaan filistealaisia vastaan.3 Filistealaiset olivat vuorella, joka oli toisella puolella, ja israelilaiset olivat vuorella, joka oli toisella puolella, ja laakso oli heidän välillänsä.4 Niin filistealaisten joukoista tuli kaksintaistelija nimeltä Goljat, kotoisin Gatista. Hän oli kuuden kyynärän ja vaaksan pituinen.5 Hänellä oli vaskikypäri päässänsä ja suomuspanssari yllänsä, ja rintahaarniska, joka painoi viisituhatta sekeliä, oli vaskea.6 Ja hänellä oli säärissään vaskivarukset ja selässään vaskikeihäs.7 Hänen peitsensä varsi oli niinkuin kangastukki, ja hänen peitsensä kärki, joka painoi kuusisataa sekeliä, oli rautaa. Ja kilvenkantaja kävi hänen edellänsä.8 Hän astui esiin ja huusi Israelin taisteluriveille sanoen: “Miksi te lähditte sotaan ja asetuitte sotarintaan? Minä olen filistealainen, ja te olette Saulin palvelijoita; valitkaa joukostanne mies, joka tulee tänne minun luokseni.9 Jos hän kykenee taistelemaan minua vastaan ja surmaa minut, niin me olemme teidän palvelijanne; mutta jos minä voitan ja surmaan hänet, niin te olette meidän palvelijamme ja palvelette meitä.”10 Ja filistealainen sanoi vielä: “Minä olen tänä päivänä häväissyt Israelin taistelurivit. Antakaa tänne mies, niin me taistelemme keskenämme.”11 Kun Saul ja koko Israel kuuli nämä filistealaisen puheet, valtasi heidät kauhu, ja he pelkäsivät suuresti.12 Mutta Daavid oli sen efratilaisen miehen poika Juudan Beetlehemistä, jonka nimi oli Iisai, ja tällä oli kahdeksan poikaa; hän oli Saulin aikana jo vanha, iäkäs mies.13 Ja Iisain kolme vanhinta poikaa oli seurannut Saulia sotaan; ja näiden hänen kolmen sotaan lähteneen poikansa nimet olivat: esikoisen Eliab, toisen Abinadab ja kolmannen Samma.14 Daavid oli nuorin. Ja nuo kolme vanhinta olivat seuranneet Saulia.15 Mutta Daavid lähti tuontuostakin Saulin luota Beetlehemiin kaitsemaan isänsä lampaita.16 Ja filistealainen astui esiin haastaen taisteluun joka aamu ja ilta, neljänäkymmenenä päivänä.17 Ja Iisai sanoi pojallensa Daavidille: “Ota veljillesi eefa-mitta näitä paahdettuja jyviä ja nämä kymmenen leipää, ja vie ne kiiruusti leiriin veljillesi.18 Ja vie nämä kymmenen juustoa tuhannenpäämiehelle. Tiedustele veljiesi vointia ja hanki varmuus, että lähetys on heille saapunut.19 Saul ja he ynnä kaikki Israelin miehet ovat Tammilaaksossa sotimassa filistealaisia vastaan.”20 Varhain seuraavana aamuna Daavid jätti lampaat vartijan haltuun, otti kantamuksensa ja lähti matkalle, niinkuin Iisai oli häntä käskenyt. Kun hän tuli leiriin, lähti sotaväki taistelurintaan ja nosti sotahuudon.21 Ja Israel ja filistealaiset asettuivat sotarintaan toisiansa vastaan.22 Niin Daavid heitti tavarat selästänsä kuormaston vartijalle ja riensi sotarintaan; ja sinne tultuaan hän tervehti veljiänsä.23 Kun hän puhutteli heitä, niin katso, kaksintaistelija, Goljat niminen filistealainen, kotoisin Gatista, tuli filistealaisten taisteluriveistä ja puhui niinkuin ennenkin; ja Daavid kuuli sen.24 Ja kun israelilaiset näkivät tuon miehen, pakenivat he häntä kaikki ja pelkäsivät suuresti.25 Ja Israelin miehet sanoivat: “Katsokaa miestä, joka tuolla tulee! Hän tulee häpäisemään Israelia. Mutta sen miehen, joka surmaa hänet, kuningas tekee hyvin rikkaaksi ja antaa hänelle tyttärensä ja tekee hänen isänsä perheen veroista vapaaksi Israelissa.”26 Niin Daavid sanoi miehille, jotka seisoivat siinä hänen kanssaan: “Mitä saa se mies, joka surmaa tuon filistealaisen ja poistaa häväistyksen Israelista? Sillä mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen on häpäisemään elävän Jumalan taistelurivejä?”27 Väki sanoi hänelle saman, minkä ennenkin: sen ja sen saa se mies, joka surmaa hänet.28 Mutta kun hänen vanhin veljensä Eliab kuuli hänen puhuvan miesten kanssa, vihastui Eliab Daavidiin ja sanoi: “Miksi sinä olet tullut tänne, ja kenelle olet jättänyt sen pienen lammaslauman siellä erämaassa? Minä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi; sinä olet tullut tänne katsomaan sotaa.”29 Daavid vastasi: “Mitä minä sitten olen tehnyt? Saaneehan tuon verran kysyä.”30 Ja hän kääntyi hänen luotansa toisen puoleen ja kysyi niinkuin ennenkin; ja väki vastasi hänelle samoin kuin äsken.31 Mutta tuli tunnetuksi, mitä Daavid oli puhunut; ja se kerrottiin Saulille, ja tämä noudatti hänet luoksensa.32 Ja Daavid sanoi Saulille: “Älköön kenenkään mieli masentuko hänen tähtensä. Palvelijasi käy taistelemaan tuota filistealaista vastaan.”33 Saul sanoi Daavidille: “Et sinä voi mennä tuota filistealaista vastaan etkä taistella hänen kanssaan, sillä sinä olet nuorukainen, mutta hän on sotilas nuoruudestansa saakka”.34 Mutta Daavid sanoi Saulille: “Palvelijasi on ollut kaitsemassa isänsä lampaita. Jos leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumasta,35 niin minä hyökkäsin sen jälkeen, löin sen maahan ja tempasin saaliin sen suusta; ja jos se karkasi minua vastaan, niin minä tartuin sen partaan, löin sen maahan ja tapoin sen.36 Kun palvelijasi on lyönyt maahan sekä leijonan että karhun, niin tuolle ympärileikkaamattomalle filistealaiselle käy niinkuin niille; sillä hän on häväissyt elävän Jumalan taistelurivejä.”37 Ja Daavid sanoi: “Herra, joka on pelastanut minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tämän filistealaisen käsistä”. Silloin Saul sanoi Daavidille: “Mene; Herra olkoon sinun kanssasi”.38 Ja Saul puki takkinsa Daavidin ylle ja pani vaskikypärin hänen päähänsä sekä panssarin hänen yllensä.39 Ja Daavid sitoi hänen miekkansa vyölleen takin päälle ja yritti käydä, sillä hän ei ollut koskaan sellaisia koettanut. Niin Daavid sanoi Saulille: “En minä voi näissä käydä, sillä en ole koskaan tällaisia koettanut”. Ja Daavid riisui ne päältänsä.40 Ja hän otti sauvansa käteensä, valitsi purosta viisi sileätä kiveä, pani ne paimenlaukkuun, joka hänellä oli linkokivisäiliönä, otti lingon käteensä ja meni filistealaista vastaan.41 Ja filistealainen tuli yhä lähemmäksi Daavidia, ja kilvenkantaja kulki hänen edellänsä.42 Kun filistealainen katsahti ja näki Daavidin, halveksi hän häntä; sillä hän oli vielä nuorukainen, verevä ja kaunis näöltään.43 Niin filistealainen sanoi Daavidille: “Olenko minä koira, kun tulet sauva kädessä minua vastaan?” Ja filistealainen kiroili Daavidia vannoen jumaliensa kautta.44 Sitten filistealainen sanoi Daavidille: “Tule tänne minun luokseni, niin minä annan sinun lihasi taivaan linnuille ja metsän eläimille”.45 Mutta Daavid sanoi filistealaiselle: “Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt.46 Tänä päivänä Herra antaa sinut minun käsiini, ja minä surmaan sinut, katkaisen sinulta pään ja annan filistealaisten sotajoukon ruumiit tänä päivänä taivaan linnuille ja metsän pedoille; ja kaikki maat tulevat tietämään, että Israelilla on Jumala.47 Ja koko tämä suuri joukko tulee tietämään, ettei Herra anna voittoa miekan eikä keihään voimalla; sillä sota on Herran, ja hän antaa teidät meidän käsiimme.”48 Kun filistealainen lähti tulemaan ja lähestyi Daavidia, niin Daavid juoksi nopeasti sotarintaan filistealaista vastaan.49 Ja Daavid pisti kätensä reppuunsa ja otti sieltä kiven, linkosi ja satutti filistealaista otsaan, niin että kivi upposi hänen otsaansa, ja hän kaatui maahan kasvoillensa.50 Niin sai Daavid voiton filistealaisesta lingolla ja kivellä ja löi filistealaisen kuoliaaksi, eikä Daavidilla ollut miekkaa kädessään.51 Sitten Daavid juoksi ja asettui filistealaisen ääreen, tarttui hänen miekkaansa, veti sen tupesta ja tappoi hänet ja löi sillä häneltä pään poikki. Kun filistealaiset näkivät, että heidän sankarinsa oli kuollut, pakenivat he.52 Mutta Israelin ja Juudan miehet nousivat, nostivat sotahuudon ja ajoivat filistealaisia takaa laakson suulle ja Ekronin porteille saakka; ja filistealaisia kaatui surmattuina Saaraimin tiellä, aina Gatiin ja Ekroniin saakka.53 Sitten israelilaiset palasivat ajamasta filistealaisia takaa ja ryöstivät heidän leirinsä.54 Ja Daavid otti filistealaisen pään ja vei sen Jerusalemiin, mutta hänen aseensa hän asetti majaansa.55 Kun Saul näki Daavidin menevän filistealaista vastaan, kysyi hän sotapäälliköltään Abnerilta: “Kenen poika tuo nuorukainen on, Abner?” Abner vastasi: “Niin totta kuin sinä, kuningas, elät, minä en sitä tiedä”.56 Niin kuningas sanoi: “Kysele sitten, kenen poika tuo nuori mies on”.57 Ja kun Daavid palasi takaisin surmattuaan filistealaisen, otti Abner hänet ja vei hänet Saulin eteen, ja hänellä oli kädessään filistealaisen pää.58 Niin Saul kysyi häneltä: “Kenen poika sinä olet, nuorukainen?” Daavid vastasi: “Palvelijasi beetlehemiläisen Iisain poika”.
1 Sam 24
1 Mutta Daavid lähti sieltä ja oleskeli Een-Gedin vuorten huipuilla.2 Ja kun Saul palasi ajamasta filistealaisia takaa, ilmoitettiin hänelle: “Katso, Daavid on Een-Gedin erämaassa”.3 Niin Saul otti kolmetuhatta valiomiestä koko Israelista ja meni etsimään Daavidia ja hänen miehiään Kauriskallioiden itäpuolelta.4 Ja kun hän tuli tien varrella oleville karjatarhoille, oli siellä luola; ja Saul meni luolaan tarpeelleen. Mutta Daavid ja hänen miehensä istuivat luolan perällä.5 Niin Daavidin miehet sanoivat hänelle: “Katso, tämä on se päivä, josta Herra on sanonut sinulle: ‘Minä annan vihamiehesi sinun käsiisi, tehdäksesi hänelle, mitä hyväksi näet’ ”. Ja Daavid nousi ja leikkasi salaa kappaleen Saulin viitan liepeestä.6 Mutta sen jälkeen Daavidin omatunto soimasi häntä siitä, että hän oli leikannut Saulin viitan lievettä.7 Ja hän sanoi miehillensä: “Pois se! Herra varjelkoon minua tekemästä sitä herralleni, Herran voidellulle, että satuttaisin käteni häneen; sillä hän on Herran voideltu”.8 Ja Daavid kovisti miehiänsä eikä sallinut heidän hyökätä Saulin kimppuun. Niin Saul nousi luolasta ja meni matkaansa.9 Senjälkeen Daavid myös nousi, lähti luolasta ja huusi Saulin jälkeen: “Minun herrani, kuningas!” Kun Saul katsahti taaksensa, kumartui Daavid kasvoilleen maahan ja osoitti kunnioitusta.10 Ja Daavid sanoi Saulille: “Miksi sinä kuuntelet ihmisten puhetta, jotka sanovat: ‘Daavid hankkii sinulle onnettomuutta’?11 Katso, näethän nyt omin silmin, kuinka Herra tänä päivänä antoi sinut minun käsiini luolassa, mutta minä säästin sinut, vaikka minua neuvottiin tappamaan sinut; sillä minä ajattelin: ‘Minä en satuta kättäni herraani; sillä hän on Herran voideltu’.12 Katso itse, isäni, katso tätä viittasi liepeen kappaletta, joka on minun kädessäni. Kun minä leikkasin sen sinun viittasi liepeestä enkä sinua tappanut, niin ymmärrä siitä ja näe, ettei minulla ole tekeillä mitään pahaa tai rikollista ja etten minä ole sinua vastaan rikkonut, vaikka sinä vainoat minua ottaaksesi minulta hengen.13 Herra tuomitkoon meidän välillämme, minun ja sinun, ja Herra kostakoon sinulle minun puolestani, mutta minun käteni ei sinuun satu.14 On, niinkuin vanha sananlasku sanoo: ‘Jumalattomuus tulee jumalattomista’; mutta minun käteni ei sinuun satu.15 Kenen jälkeen Israelin kuningas on lähtenyt? Ketä sinä ajat takaa? Koiranraatoa, yhtä kirppua!16 Herra olkoon tuomari ja tuomitkoon meidän välillämme, minun ja sinun; hän nähköön ja ajakoon minun asiani ja auttakoon minut sinun käsistäsi oikeuteeni.”17 Kun Daavid oli päättänyt tämän puheensa Saulille, sanoi Saul: “Eikö se ole sinun äänesi, poikani Daavid?” Ja Saul korotti äänensä ja itki.18 Ja hän sanoi Daavidille: “Sinä olet minua vanhurskaampi, sillä sinä olet tehnyt minulle hyvää, vaikka minä olen tehnyt sinulle pahaa.19 Sinä olet tänä päivänä osoittanut hyvyyttäsi minua kohtaan, kun et tappanut minua, vaikka Herra oli antanut minut sinun käsiisi.20 Sillä kun joku kohtaa vihollisensa, päästääkö hän hänet menemään rauhassa? Herra palkitkoon sinulle runsaasti sen, mitä olet tänä päivänä tehnyt minulle.21 Ja katso, nyt minä tiedän, että sinä tulet kuninkaaksi ja että Israelin kuninkuus on pysyvä sinun kädessäsi.22 Niin vanno nyt minulle Herran kautta, ettet hukuta minun jälkeläisiäni etkä hävitä minun nimeäni isäni suvusta.”23 Ja Daavid vannoi Saulille. Sitten Saul meni kotiinsa; mutta Daavid ja hänen miehensä nousivat vuorilinnaan.
Jeremiaa koskevan työskentelyn raamatunkohdat:
Jer 1:4-10
4 Minulle tuli tämä Herran sana:5 “Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi”.6 Mutta minä sanoin: “Voi Herra, Herra! Katso, en minä kykene puhumaan, sillä minä olen nuori.”7 Niin Herra sanoi minulle: “Älä sano: ‘Minä olen nuori’, vaan mene, kunne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.8 Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra.”9 Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: “Katso, minä panen sanani sinun suuhusi.10 Katso, minä asetan sinut tänä päivänä yli kansojen ja valtakuntain, repimään maasta ja hajottamaan, hävittämään ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan.”
Jer 12:1-6
1 Sinä, Herra, olet vanhurskas; voisinko minä riidellä sinua vastaan? Kuitenkin minä kysyn sinulta, mikä oikeus on. Miksi jumalattomain tie menestyy? Miksi kaikki uskottomat saavat elää rauhassa?2 Sinä heidät istutat, he myös juurtuvat; he kasvavat, kantavat myös hedelmää. Heidän suussansa sinä olet lähellä, mutta kaukana heidän sisimmästään.3 Mutta sinä, Herra, tunnet minut; sinä näet minut ja tutkit minun sydämeni, millainen se on sinun edessäsi. Tempaa heidät pois niinkuin lampaat teuraiksi ja vihi heidät tapon päivää varten.4 Kuinka kauan täytyy maan surra ja kaiken kedon ruohon kuivettua? Eläimet ja linnut hukkuvat siinä asuvaisten pahuuden tähden; sillä nämä sanovat: “Ei tule hän näkemään meidän loppuamme”.5 “Jos sinä jalkamiesten kanssa juokset ja ne sinut väsyttävät, kuinka sinä kävisit kilpaan hevosten kanssa? Ja jos sinä vaarattomalla maalla oletkin turvassa, kuinka käy sinun Jordanin rantatiheikössä?6 Sillä omat veljesikin ja isäsi huone ovat petolliset sinua kohtaan, hekin huutavat täyttä kurkkua selkäsi takana. Älä usko heitä, vaikka he sinua ystävällisesti puhuttelevat.
Jer 20:7-13
7 Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja voittanut. Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua.8 Sillä niin usein kuin minä puhun, täytyy minun parkua, huutaa väkivaltaa ja sortoa; sillä Herran sana on tullut minulle häväistykseksi ja pilkaksi pitkin päivää.9 Mutta kun minä sanoin: “En tahdo ajatella häntä enkä enää puhua hänen nimessään”, niin sydämessäni oli kuin polttava tuli, suljettuna minun luihini. Ja väsyksiin asti minä koetin sitä kestää, mutta en voinut.10 Sillä monen minä kuulen parjaavan. Kauhistus yltympäri! “Ilmiantakaa! Ilmiantakaamme hänet!” Kaikki minun ystäväni vaanivat, milloin minä kompastuisin: “Ehkäpä hän antaa viekoitella itsensä, niin että voitamme hänet ja saamme hänelle kostaa”.11 Mutta Herra on minun kanssani niinkuin väkevä sankari; sentähden minun vainoojani kompastuvat eivätkä mitään mahda. He saavat suuren häpeän, sillä he ovat olleet ymmärtämättömät, iankaikkisen pilkan, joka ei ole unhottuva.12 Herra Sebaot, sinä joka tutkit vanhurskaan, näet munaskuut ja sydämen, salli minun nähdä, että kostat heille, sillä sinun huomaasi minä olen jättänyt asiani.13 Veisatkaa Herralle, ylistäkää Herraa, sillä hän pelastaa köyhän pahantekijäin käsistä.
Mariaa koskevan työskentelyn raamatunkohdat:
Luuk 1:26-38
26 Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret,27 neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.28 Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä enkeli sanoi: “Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi.”29 Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa.30 Niin enkeli sanoi hänelle: “Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä.31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.”34 Niin Maria sanoi enkelille: “Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?”35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: “Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.36 Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi;37 sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”38 Silloin Maria sanoi: “Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan”. Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.
Luuk 1:46-56
46 Ja Maria sanoi: “Minun sieluni suuresti ylistää Herraa,47 ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani;48 sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.49 Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä,50 ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät.51 Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.52 Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.53 Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.54 Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan55 Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän on meidän isillemme puhunut.”56 Ja Maria oli hänen tykönänsä noin kolme kuukautta ja palasi jälleen kotiinsa.
Luuk 2:1-20
1 Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.3 Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.4 Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,5 verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.6 Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.7 Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.9 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.10 Mutta enkeli sanoi heille: “Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.”13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:14 “Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!”15 Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: “Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti”.16 Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.17 Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta.18 Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat.19 Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.20 Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.
Timoteusta koskevan työskentelyn raamatunkohdat:
Ap.t. 16:1-8
1 Niin hän saapui myös Derbeen ja Lystraan. Ja katso, siellä oli eräs opetuslapsi, nimeltä Timoteus, joka oli uskovaisen juutalaisvaimon poika, mutta isä oli kreikkalainen.2 Hänestä veljet, jotka olivat Lystrassa ja Ikonionissa, todistivat hyvää.3 Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla; sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen.4 Ja sitä mukaa kuin he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, antoivat he heille noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja Jerusalemin vanhimmat olivat hyväksyneet.5 Niin seurakunnat vahvistuivat uskossa ja saivat päivä päivältä yhä enemmän jäseniä.6 Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa.7 Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä.8 Niin he vaelsivat ohi Mysian ja menivät Trooaaseen.
1 Tim 3:1-7
1 Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,3 ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,4 vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;5 sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?6 Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.7 Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
1 Tim 4:6-16
6 Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut.7 Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.8 Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.9 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.10 Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.11 Tätä käske ja opeta.12 Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.13 Lue, kehoita ja opeta ahkerasti, kunnes minä tulen.14 Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.15 Harrasta näitä, elä näissä, että edistymisesi olisi kaikkien nähtävissä.16 Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.

16:00 Työskentelyn purku

15:55 voi heittää ilmoille jo piippauksen, että aikaa on viisi minuuttia jäljellä. Klo 16:00 kaikki on valmiina työskentelyn purkuun. Purussa voidaan olla ryhmissä edelleen. Jaan itse vuorot ja kysyn kysymykset.
Noniin, nyt me tarkastelemme mitä kaikkea olette saaneet ryhmissä aikaiseksi ja mistä on keskusteltu. Käytetään tähän purkuun aikaa maksimissaan 15 minuuttia. Aloitetaan vaikkapa ryhmästä/ryhmistä, jotka tutkivat Joosuaa, mitä saitte selville…?
Ja tästä sitten jatketaan näin: A) Joosua, Daavid… jne. B) —> C) samassa järjestyksessä. Keskustelu voi soljua vapaasti, eikä ole maailmanloppu, jos se vähän lähtee aiheestakin. Lopuksi annetaan vielä seuraavat rohkaisevat ohjeet ja itsensätutkimiset.
No nyt kun ollaan porukassa nähty paljon mielenkiintoista, hyvää, opittavaa ja esikuvallista näissä Raamatun nuorissa, niin on syytä tutkia myös itseään. Siksi annan teille kotitehtäväksi pohdiskella omalla kohdallanne seuraavia asioita:
A) Mitä sellaisia hyviä ominaisuuksia sinussa on, joista voi ottaa oppia?
B) Millaisia vastuita Jumala on antanut sinulle kannettavaksi ja mihin Jumala sinua kutsuu?
C) Mitä eväitä nämä nuorena kannetut vastuut antavat sinulle mahdollisesti myöhemmin elämässäsi?
Eli jättäkää näitä kysymyksiä muhimaan alitajuntaan ja märehtikää niitä. Antakaa pienien harmaiden aivosolujen tehdä työtä. Laittakaa ainakin kerran päivässä tekniset vempaimet sivuun ja ajatelkaa asioita. Enkä epäile, ettettekö niin jo tekisikin. Ehkä tämä on kehoitus myös itselleni. Näitä kysymyksiä voi tietysti miettiä myös ystävistä ja antaa palautetta, että aika hienoa että sinä olet tämmönen ja tämmönen...

16:15 Nuoruus ja Raamattu

Kyyllä! Mutta vielä lopuksi vedetään yhteen sitä, mitä Raamatun nuorista on tänään opittu.
Jumala ei ylenkatso sinun nuoruuttasi. Eli jos puhutaan modernimpaa suomea, sinulla on mittaamattoman suuri ihmisarvo nuoresta iästä huolimatta.
Voidaan ajatella jopa päinvastoin. Jumala näkee sinussa ja nuorissa potentiaalia, niin että hän on valmis antamaan erilaisia vastuita kannettavaksi.
Samalla Jumala myös rohkaisee kasvamaan aikuiseksi. Ja jos Herra suo, jonakin päivänä saatat olla sellainen harmaahapsinen Yoda, jolta tulevaisuuden nuoriso tulee kysymään viisautta elämäänsä. Älkää tekään pelätkö pyytää apua teitä vanhemmilta ihmisiltä. Teidän vanhempanne ja isovanhempanne on myös joskus olleet nuoria, ja osaavat takuulla jakaa elämänviisautta ja varoittaa vaaroista, joihin itse on langettu.
Mikäli te haluatte tästä opetuksesta jotakin niinkutsuttuja huoneentauluja tai raamattusitaatteja, niin suosittelen näitä kahta: Jer 1:7-8 ja 1 Tim 4:12 .
7 Niin Herra sanoi minulle: “Älä sano: ‘Minä olen nuori’, vaan mene, kunne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.8 Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra.”
12 Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.
Nämä ovat Elävän Jumalan sanoja Raamatun nuorille. Myöskin sinulle.

16:20 Nuoruus, usko ja maailma

Ja aivan lopuksi haluan ottaa esille vielä sen seikan, että meidänhän on helppo täällä Kesäjuhlilla kellua tässä uskovien yhteydessä, sillä kaikki tunnustamme yhteistä uskoa ja täällä ei nyt niinkään ole läsnä niitä kaikkia ikäviä asioita, joita usko pullauttelee esille maailman keskellä.
Joosua, Daavid, Jeremia, Maria ja Timoteus –– he kaikki toimivat omissa Jumalan heille antamissa kutsumuksissaan uskovien keskuudessa, mutta myös maailman keskellä. Sinun kaverisi ja ystäväsi, joka ei vielä usko Jeesukseen, on saanut Jumalalta sen saman ihmisarvon, mikä sinullakin on. Eli sen, että jokaisen ihmisen synnit on sovitettu Jeesuksen Kristuksen ristintyöllä ja hänen ylösnousemuksessa meille on myös lahjoitettu iankaikkinen elämä. Tähän perustuu ihmisen arvo, eli se on valtava, sillä siitä on maksettu Jumalan Pojan henki.
Tunnustakaa rohkeasti uskoanne maailman keskellä, vaikka se voisi tietää inhimillistä häpeää ja vaikeuksia. Jumalalla on tarkoitus sille, miksi juuri sinä uskot. Ja se voi olla pelastukseksi vielä monelle ihmisille. Amen.

16:25 Lopetus ja rukous

Tähän me nyt päätämme rakkaat nuoret tämän kanavan ja opetussession. Laitetaan vielä kädet ristiin ja rukoillaan, kuten Jeesus on meitä opettanut:
Isä meidän...
Mika Tervakangas, Oulussa, 23.7.2021

Dispositio:

I Alkusäätö ja laulu
II Rukous ja jäänmurtaja
III Raamatun nuorten esittely
Joosua
Daavid
Jeremia
Maria
Timoteus
IV Työskentely ryhmissä
V Työskentelyn purku
VI Nuoruus ja Raamattu
VII Nuoruus, usko ja maailma
VIII Lopetus ja rukous
Related Media
See more
Related Sermons
See more