MITÄ SINÄ IHAILET?

10. käskyä ja 10. rukousta  •  Sermon  •  Submitted
0 ratings
· 10 views
Notes
Transcript
Sermon Tone Analysis
A
D
F
J
S
Emotion
A
C
T
Language
O
C
E
A
E
Social
View more →

VÄITE: IHMISESTÄ TULEE SENKALTAINEN MITÄ HÄN IHAILEE

2. Moos 20:1-7, 2. Moos 32:7-11

Johdanto

Miten sinä seisot kymmenen käskyn edessä? Johtaako ne sinua kohden Jumalaa vai hänestä pois päin?
Tarina kertoo vanhasta miehestä nimeltä Henri. Hän oli surullinen, että häneltä hävisi hänen lempihattunsa. Samalla hän oli niin pihi, ettei halunnut ostaa uutta hattua. Niinpä hän päätti menne sinä sunnuntaina seurakuntaan ja varastaa aulasta itselleen uuden hatun sillä aikaa kun ihmiset rukoilisivat innostuneesti.
Ensi Jumala meni egyptiläisten luokse ja kysyi: “Haluatteko itsellen käskyn?” Egyptiläinen kysyy: “Mikä on käsky?” Jumala vastaa: “Esimerkiksi tämä: Älä tee huorin.” Egyptiläiset vastasivat: “Ei kiitos! Tämä pilaisi meidän viikonlopun.”
Kävi kuitenkin niin, että vahtimestari tapasi miehen seurakunan aulassa ja ohjasi hänet kirkkosaliin istumaan. Sillä kertaa pastori saarnasi kymmenestä käskystä. Saarnan jälkeen Henri menee kiittämään pastoria kertoen hänelle koko tarinansa: “Kiitos, että pelastatit minun sieluni tänään. Tulin kirkkoon varastamaan hattua, mutta saarna kymmenestä käskystä muutti sydämeni.
Jumala vastaa: “Esimerkiksi tämä: Älä tee huorin.”
Pastori toteaa: “Tarkoitat varmaan käsyä: “Älä varasta!”
“Ei” toteaa Henry, vaan käsky huorintekemisestä. Silloin muistin mihin jätin vanhan hattuni.”
Egyptiläiset vastasivat: “Ei kiitos! Tämä pilaisi meidän viikonlopun.”
Sitten Jumala meni assyyrilaisten luokse ja kysyi: “Haluatteko itsellen käskyn?” Assyyriälainen kysyy: “Mikä on käsky?” Jumala vastaa: “Esimerkiksi tämä: Älä varasta.” Assyyrialaiset vastaavat: “Ei kiitos! Tämä pilaisi meidän taloutemme.”
Välttämättä edes Google ei näe sydämiemme pahuutta, m
Lopulta Jumala meni juutalaisten luo ja kysyi: “Haluatteko itsellen käskyn?” Juutalaiset kysyivät: “Mitä maksaa?” Jumala sanoi: “Ne ovat ilmaisia.” Juutalaiset vastaavat: “Laitetaan aluksi kymmenen.”
Tänään luemme 2. Moos 20:1-7, 2. Moos 32:7-11

1. Ihmisestä tulee senkaltainen, mitä hän ihailee.

2. Moos 20:3-6

3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa

3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

2. Moos 20:3
2. Moos 20:3-6

3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.

5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;

6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

A. 1. käsky sisältää kiellon palvoa muita jumalia ja 2. käsky kiellon tehdä HERRASTA kuvia.
Jos muovaamme kuvan Jumalasta mihinkään tästä maailmasta lainattuun muotoon tai hahmoon, pelkistämme Luojan pienemmäksi kuin mikään hänen luomakunnassaan. Tällöin palvomme luotua Luojan sijaan.
- Baker Encyclopedia of the Bible
Keskeinen ongelma epäjumalan palveluksessa on se, että siinä rikotaan tai sumennetaan raja Luojan ja luodun välillä. Siten synti keskeisesti on epäjumalanpalvelusta.

25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet

23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.

24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,

25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

Room. 1:25
Room. 1:22-25
Synti on pohjimmiltaan epäjumalanpalvelusta.
B. Miksi tästä tulee ongelma? Kultainen vasikka kertomus. Ihmisestä tulee senkaltainen, mitä hän ihailee.
C. Kultainen sonni // niskurikansa // uppiniskainen kansa
9 Ja Herra sanoi vielä Moosekselle: “Minä näen, että tämä kansa on niskurikansa.”
Jesaja 6
D. Näihin käskyihin sisältyy varoitus Jumalan tuomiosta kuin myös lupaus hänen armostaan.
D. Näihin käskyihin sisältyy varoitus Jumalan tuomiosta kuin myös lupaus hänen armostaan.

Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;

6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

9 Ja Herra sanoi vielä Moosekselle: “Minä näen, että tämä kansa on niskurikansa.
9 Ja Herra sanoi vielä Moosekselle: “Minä näen, että tämä kansa on niskurikansa.
2. Moos 20:5-7
Pari kommenttia:
Jumalan tuomio on ehdollinen ja koskee niitä sukupolvia, jotka vihaavat Jumalaa palvelemalla epäjumalia; samalla tavalla kuin Jumala armahtaa niitä, jotka kääntyvät vääriltä teiltään.
Myöhempi Raamatun erityinen ilmoitus osoittaa, että tuomio ensisijaisesti koskee ihmisten tulemista senkaltaiseksi.
Myöhempi Raamatun erityinen ilmoitus osoittaa, että tuomio ensisijaisesti koskee ihmisten tulemista senkaltaiseksi

9 Niin hän sanoi: “Mene ja sano tälle kansalle: ‘Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö’.

10 Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi.”

Jesaja 6:9-10 niin kuin epäjumalat ovat kova sydämisiä, kuuroja, sokeita...
ESIMERKKI
Olette varmaan kuulleet, että pariskunnat alkavat muistuttamaan toisiaan mitä vanhemmaksi he tulevat. En tiedä johtuuko se siitä, että he ihailevat toisiaan, mutta yleensä pariskunnat jakavat samanlaiset elämäntavat, ruokailutottumukset, että niiden yhteisvaikutus tekee heistä samankaltaisia. Joka tapauksessa me alamme muistuttamaan sitä, mitä ihailemme tai pidämme tärkeänä.
Entinen ateisti Nicky Gumbel kertoi, ettei hän halunnut uskoa Jumalaan, koska silloin hänellä ei olisi lupaa elää niin kuin itse tahtoo.
Se, mihin sydämestämme nojaamme turvaudumme, on sinun jumalasi; sydämen luottamus ja usko yksin tekevät meille Jumalan tai epäjumalan. - Martti Luther
Entinen ateisti Nicky Gumbel kertoi, ettei hän halunnut uskoa Jumalaan, koska silloin hänellä ei olisi lupaa elää niin kuin itse tahtoo. Ihmisestä tulee senkaltainen, mitä hän ihailee. Lopulta hän ymmärsi, että Jumalalla on tarjolla parempi elämä kuin hänen kuvitelmat elämästä.
Ketä sinä ihailet? Keneen sinä luotat? Kenenkaltaiseksi sinä olet muuttumassa?

2. Ihmisestä tulee senkaltainen, mitä hän kunnioittaa.

Ensimmäinen kerta kun tunnustin ääneen koulukavereideni edessä olevani uskossa ei liene paras oppitunti, miten uskosta pitäisi oikeasti todistaa. Sain samalla käytännöllisen raamattutunnin yhdeltä pojista, mitä kolmas käsky merkitsee.
Tulimme liikuntatunnilta ja liukastuin jäisessä ylämäessä ja kirosin Jumalan nimeä. Yksi pojista tarttuu kiroiluuni: “Etkös sä oo uskossa ja miksi kiroilet?” Vastasin: “Olen, eikö uskovainen saa kirota.” Pojan suusta kuuluu kolmas käsky:
Tutustuin kolmanteen käskyyn yläasteella. Tulimme liikuntatunnilta ja liukastuin jäisessä mäessä ja kirosin. Yksi poika silloin kysyi: “Etkös sinä ole uskossa?

7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

SELITYS- Käytin Herran nimeä turhaan. Sana turha merkitsee kunnioittamatonta, tyhjää, turhaa tai väärä puhetta.
A. Ennen kaikkea 3. käsky koskee rukousta, joka on kielto muodossa: “Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä.”
B. Läpi aikakausien on ollut maaginen, pakanauskonnoista peräisin uskomus siitä, että Jumalan todellisuutta voi manipuloida ihmisen sanoilla. Uskottiin, että jos suullani lausun väkevän Jumalan nimen, oli mahdollista käyttää tuon nimen voimaa, toistamalla sitä, saavuttamaan mitä todella tahdon tapahtua.
B. Mitä tämä tarkoittaa? Olen mukaillut tässä kohden Lutherin Vähä Katekismusta.
Herra = Jahve. Jumalan nimi muistuttaa meitä, kuka Jumala on, millainen on hänen voimansa, mitä Hän tahtoo ja mitä Hän tekee.
Jumalan nimi muistuttaa meitä, kuka Jumala on, millainen on hänen voimansa, mitä Hän tahtoo ja mitä Hän tekee.
Kielteinen käsky varoittaa, ettemme Jumalan nimissä tai häneen vedoten aja omia etujamme tai alista toisia ihmisiä, käytämme hänen nimeänsä väärin. (Katekismus)
C. Uskottiin, että jos suullani lausun väkevän Jumalan nimen, oli mahdollista käyttää tuon nimen voimaa, toistamalla sitä, saavuttamaan mitä todella tahdon tapahtua.
2. Läpi aikakausien on ollut maaginen, pakanauskonnoista peräisin uskomus siitä, että Jumalan todellisuutta voi manipuloida ihmisen sanoilla. Jos suullani lausun väkevän Jumalan nimen, on mahdollista käyttää tuon nimen voimaa, toistamalla sitä, saavuttamaan mitä todella tahdon tapahtua.
Läpi aikakausien on ollut maaginen, pakanauskonnoista peräisin uskomus siitä, että Jumalan todellisuutta voi manipuloida ihmisen sanoilla. Jos suullani lausun väkevän Jumalan nimen, on mahdollista käyttää tuon nimen voimaa, toistamalla sitä, saavuttamaan mitä todella tahdon tapahtua.
2.1. Nykyäänkin yritetään Jumalan nimeä hyödyntää manipuloinnin keinoin niin rukouksessa kuin tarkoitus-pyhittää-keinot-kristillisyydessä. Menestysteologia kuten Kenneth Hagin opettaa: “Voit saada sen, mitä sanot.” Menestysteologia uskoo ihmisen jumalallisuuteen, jolloin hänellä on valta hallita eri rukoustekniikkojen avulla Jumalaa ja hänen tekojaan: positiivinen tunnustus, visualisointi.
ESIMERKKI
Nykyäänkin yritetään Jumalan nimeä hyödyntää manipuloinnin keinoin niin rukouksessa kuin tarkoitus-pyhittää-keinot-kristillisyydessä. Menestysteologia kuten Kenneth Hagin opettaa: “Voit saada sen, mitä sanot.” Menestysteologia uskoo ihmisen jumalallisuuteen, jolloin hänellä on valta hallita eri rukoustekniikkojen avulla Jumalaa ja hänen tekojaan: positiivinen tunnustus, visualisointi.
Jumalan nimiin laitetaan paljon asioita ja hänen nimeään hyödynnetään omien päämäärien saavuttamiseksi.
Esim. 1 Menestysteologia kuten Kenneth Hagin opettaa: “Voit saada sen, mitä sanot.” Menestysteologia uskoo ihmisen jumalallisuuteen, jolloin hänellä on valta hallita eri rukoustekniikkojen avulla Jumalaa ja hänen tekojaan: positiivinen tunnustus, visualisointi.
Olin hiljattain tullut uskoon ja eräässä nuortenillassa nuorisopastori puhui seurustelusta ja avioliitosta. Sain eräältä tytöltä kirjeen, jossa hän kirjoitti: “Kun nyt Jumala puhui meidän välisestä asiasta. Miten edetään?” Olin kauhuissani ja näen vieläkin joskus asiasta öisin jos ei nyt painajaisia niin painostavia unia, koska toisaalta halusin olla Jumalalla kuuliainen ja toisaalta tämä tyttö ei ollut lainkaan mielyttävä.
Olin hiljattain tullut uskoon ja eräässä nuortenillassa nuorisopastori puhui seurustelusta ja avioliitosta. Sain eräältä tytöltä kirjeen, jossa hän kirjoitti: “Kun nyt Jumala puhui meidän välisestä asiasta. Miten edetään?” Olin kauhuissani ja näen vieläkin joskus asiasta öisin jos ei nyt painajaisia niin painostavia unia, koska toisaalta halusin olla Jumalalla kuuliainen ja toisaalta tämä tyttö ei ollut lainkaan mielyttävä.
2.2. Jumalan nimiin laitetaan paljon asioita ja hänen nimeään hyödynnetään omien päämäärien saavuttamiseksi.
Kuukausien saatossa asia vain paheni, kun tytön vanhemmat uskoivat Jumalan näin puhuneen. He alkoivat minua hengellisesti ohjailemaan. Sitten kuulin, että vastaava tilanne oli tapahtunut suhteessa toiseenkin seurakuntamme nuoreen mieheen ja sanoin lopulta: “Miten on mahdollista, että Jumala puhuu itsensä pussiin ja puhuu teidän tytölle kahta aviomiestä? Luulen, että olette kuulleet Jumalaa väärin.”
Olin hiljattain tullut uskoon ja eräässä nuortenillassa nuorisopastori puhui seurustelusta ja avioliitosta. Sain eräältä tytöltä kirjeen, jossa hän kirjoitti: “Kun nyt Jumala puhui meidän välisestä asiasta. Miten edetään?” Olin kauhuissani ja näen vieläkin joskus asiasta öisin jos ei nyt painajaisia niin painostavia unia, koska toisaalta halusin olla Jumalalla kuuliainen ja toisaalta tämä tyttö ei ollut lainkaan mielyttävä.
Jos käsky käännetään myönteiseksi, se kuuluu: “Lausu Herrasi nimi kunnioituksella.”
Kuukausien saatossa asia vain paheni, kun tytön vanhemmat uskoivat Jumalan näin puhuneen. He alkoivat minua hengellisesti ohjailemaan. Sitten kuulin, että vastaava tilanne oli tapahtunut suhteessa toiseenkin seurakuntamme nuoreen mieheen ja sanoin lopulta: “Miten on mahdollista, että Jumala puhuu itsensä pussiin ja puhuu teidän tytölle kahta aviomiestä? Luulen, että olette kuulleet Jumalaa väärin.”
Jumalan nimi muistuttaa meitä siitä, kuka Jumala on ja mitä hän tahtoo. Se herättää meissä sekä levottomuutta että sanatonta kaipausta. Kaikissa vaikeuksissa meidän tulee kääntyä Jumalan puoleen ja odottaa hänen apuaan. Jumala on luvannut kuulla, kun kutsumme häntä luottavasti nimeltä.
Jumalan nimi on pyhä. Käytämme hänen nimeään oikein, kun rukoilemme häntä avuksi, kunnioitamme Häntä sanoin ja teoin, ja kiitämme häntä. Näin tunnustamme hänet omaksi, ainoaksi Jumalaksemme.
C. Jos käsky käännetään myöteiseksi, se kuuluu: “Lausu Herrasi nimi kunnioituksella.”
Rukouksessa on suuri voima. Kun puhumme HERRAN nimeen, vetoamme hänen mahtavaan voimaansa ja pyhyytensä kuulla ja nähdä meidät elämämme erilaisissa olosuhteissa
Rukouksessa on suuri voima. Kun puhumme HERRAN nimeen, vetoamme hänen mahtavaan voimaansa ja pyhyytensä kuulla ja nähdä meidät elämämme erilaisissa olosuhteissa

3. Ihmisestä tulee senkaltainen, mihin hän käyttää aikaa.

9 Ja Herra sanoi vielä Moosekselle: “Minä näen, että tämä kansa on niskurikansa. 2. Ihmisestä tulee senkaltainen, mihin hän käyttää aikaa
A. Eräs mielenkiintoinen rinnakkaisuus jää meiltä huomaamatta
SELITYS - Vain muutama viikko siitä, kun Jumala vapautti heprealaiset Egyptistä, he palaavat henkisesti takaisin Egyptiin.
Tämä on niin tuttua elämästämme. Luulemme olevamme vapaita entisestä elämästämme, mutta helposti luisumme huomaatta elämämään kuin ennen Egyptissä.
Me helposti valumme siihen, mihin olemme elämässämme käyttäneet eniten aikaan.
Kultainen Sonni kertomuksessa heprealaiset lainasivat Jahvelle muodon egyptiläisen epäjumalan palveluksen tapaan sonnista, jossa he rikkovat suoraan 2. käskyä. Tässä kertomuskessa on eräs yksityiskohta, joka jää huomaamatta.
Varhain aamulla 2. Moos 19:16 Jumala ilmestyy Siinailla // Varhain aamulla ihmiset alkoivat uhraamaan polttouhreja sonnipatsaalle. 2. Moos 32:6
Myöhempi juutalaiset perinne, jota Jeesuskin seurasi, sijoittaan Kymmenen Käskyä lukemisen aamun rukoushetkeen perusteenaan se, että käskyt annettiin aamulla.
ESIMERKKI
E. Kymmenen käskyä
ESIMERKKI
Onko rukous autosi ratti vai vararengas? - Corrie T

Mille sinä annat elämässäsi ajan?

7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

Raamatun luku tai rukous eivät tapahdu itsestään, vaan vasta silloin kun varaamme niille ajan ja paikan päivittäisessä elämässämme.
Sen lisäksi, että Jeesus rukoili monesti yksinäisyydessä, hän osallistui päivittäin juutalaiseen rukouselämään.
Oswald Chambers: “On mahdotonta elää opetuslapsen elämää ilman määriteltyjä aikoja rukoukselle.”
A.
George Müller: “Päivän ensimmäinen, suurin ja tärkein tehtävä, johon minun pitäisi suunnata joka päivä, on sieluni onnellisuus Herrassa.”
Elämän suurin onnettomuus ei ole vastaamaton rukous, vaan rukoilematon rukous. F. B. Meyer
Rukous on päiväsi tärkein keskustelu. Vie asiasi Jumalasi eteen ennen kuin viet ne muiden eteen. - tuntematon
Ehtoollisjuhlaan sopiva sanonta: ”Olet sitä, mitä syöt. Olet sitä, mihin käytät aikasi ja rahasi.”
LOPETUS
Ehtoollisjuhlaan sopiva sanonta: ”Olet sitä, mitä syöt. Olet sitä mitä ihailet, mihin käytät aikasi ja rahasi.”
Related Media
See more
Related Sermons
See more